Lainakatto -blogi kertoo yrityksensä myyneestä pienyrittäjästä, joka yrityksen myynnin jälkeen joutuu verottajan hampaisiin myyntivoiton verotukseen liittyen. Blogin tarkoituksena on verkostoitua muiden verottajan hampaisiin joutuneiden yrittäjien kanssa. Tämä ei ole suinkaan ainoa tapaus. Yrityksen nimi ja henkilöt ovat keksittyjä. Eurosummat ovat oikein ja todellisuuteen perustuvia. Yrittäminen on hieno ja tärkeä asia. En haluaisi lannistaa yrittäjäksi aikovia.

perjantai 29. huhtikuuta 2016

Asunto meni

Viimeisestä päivityksestä onkin jo kulunut kokonainen kuukausi. Ei ole näet ollut mitään uutta kerrottavaa. Ulosotosta tuli kuukausi sitten vireilletulon tiedoksianto. No mitäpä siihen sitten voi reagoida? Asian eteneminen saatettiin tiedoksi.

Tänään tuli sitten ulosotosta seuraava kirje. Asuntoni on ulosmitattu 7.4.2016 klo 10:40. Sain siitä tosin tiedon vasta nyt vappuaaton aattona. En tiedä miten tämä tiedonkulku nyt kestikään näin kauan, sillä päätöksen valitusaika on 3 viikkoa, ja valitusaika ulosottopäätöksestä on siis päättynyt eilen, eli 28.4.2016.

Täytyy sanoa, että kyllä tämä tällainen vaan jaksaa nostattaa tunteita... Vaikka eihän tässä sinänsä mitään hätää ole, jos asunto menee kaupaksi johonkin edes jotenkin järkevään hintaan, siitä pitäisi saada ainakin 80 tonnia, joka tosin asuntojen oikeaan markkinahintaan suhteutettuna on todella pieni raha (siis eihän tuolla summalla Vantaalta kukaan saa tänä päivänä ostettua yhtään mitään, minkä asian jokainen varmasti hyvin tietää ja ymmärtää?), mutta jos ei tämän enempää myydessä rahaa tule, niin siltikin siitä jäisi minulle ulosottoviraston tekemän laskelman mukaan itselleni vielä 32 tonnia. Ja se raha riittää aivan komeasti vuokratakuisiin, jos tästä nyt sitten vuokra-asuntoa pitää lähteä etsimään.

Ulosottoviraston ilmoitus: Asunto-osakkeet on ulosmitattu.

Sama paperi vähän eri kuvakulmasta.


Otetaanpas nyt tässä kohtaa vielä pikakelauksena, että mistä tämä koko soppa saikaan alkunsa.

Alun perin ostin yrityksen kahdella eri kaupalla, ja sitten sen jälkeen myin sen kahdella eri kaupalla. Ensimmäinen kauppahinta oli ennen suhdannekäännettä ns. hyvään aikaan, jolloin kaikki oli pirun kallista, ja jälkimmäinen osto oli suhdannekäänteen jälkeen 2009, jolloin kaikki oli pirun halpaa.

Jälkimmäisen halvalla hintaa ostetun osuuden yrityksestä myin heti eteenpäin samalla hintaa. Ei siinä mitään sen kummallisempaa dramatiikkaa ollut. Verottaja kuitenkin tulkitsi, että olisin myynyt aikaisemmin kalliisti hankitut osakkeet isolla tappiolla. Ja ne tappiot on nyt menneet jo vanhaksi, eikä minulla ole (verottajan mielestä) muuta vähennettävää kuin ne halvalla saadut osakkeet. Ja tällä laskukaavalla tulee iso luovutusvoitto, josta minua nyt verotetaan.

Jos kuitenkin katsotaan euromääräistä rahaliikennettä, niin sitten kun matemaattisesti kahdesta myynnistä vähentää pois kahdet ostot - erotus on 5352 euroa, eli sen suuruinen on todellinen luovutusvoitto, jonka olen saanut - ja jonka olen kokonaisuudessaan verottajalle jo tilittänyt, ja enempää rahaa minulla ei ole. Eikä verottaja myös anna aikaa lähteä tienaamaan niitä vielä "puuttuvia" rahoja, vaan saatavat laitetaan heti ulosottoon.

Ja kun se puuttuva summa on yli 17 tonnia, niin voin sanoa, että ei se sellainen raha minun nykyisellä tulotasollani kovin äkkiä löydy. Nettotuloilla sentään pitäisi elääkin. Eikä ne nettotulot itselläni kovin suuret ole.

Itse koen kohtuuttomana sen, että kun tein valituksen tästä jutusta, eli että jos tulot eli luovutus voitto on suuruudeltaan 5 tonnia, niin eihän sen suuruiseen voittoon nyt voida 22 tonnin veroja määrätä.

Valitustani ei otettu edes käsittelyyn, koska se oli ennen aikainen.

Sitten valitin vuoden 2009 verotuksestani, jonne ne tappiot oli kirjattu - eli selostin, että eihän se asia näin ole mennyt - olen ensin ostanut halpoja osakkeita, ja heti sen jälkeen myynyt ne eteenpäin, eikä siitä tullut käytännössä yhtään voittoa eikä tappiotakaan - vaikka verottaja sen vuoden verotukseeni kirjasikin tosi isot tappiot (jotka sittemmin vanhentuivat, eikä niihin voida enää vedota - nyt kun tuli myyntivoittoa vuoden 2015 verotuksessa).

Vaikka mitään valitustani ei ole edes käsitelty, niin silti asunto meni, eli ulosmittaus käynnistyi välittömästi.

Näin siitäkin huolimatta, että Suomessa verotus perustuu lakiin. Eikä Suomessa ole sellaista lakia, jossa luovutusvoittolaskenta olisi määrätty first-in-first-out -periaatteen varaan. Se on ihan verottajan oma keksintö, ja varmasti toimiikin useimmissa tapauksissa ihan hyvin ja oikeudenmukaisesti. Mutta aina sitä ei pitäisi soveltaa - esim. tässä minun tapauksessani ei olisi pitänyt soveltaa, koska lopputulos on täysin kohtuuton (5 tonnin tuloista menee 22 tonnin verot).

Suomessa ei myöskään ole sellaista lakia, että määrätty vero voisi olla yli 100% saaduista tuloista. Nyt näin on kuitenkin käynyt.

Ja verottaja ei ota tekemiäni verovalituksia käsittelyyn (tai ottaa toki aikanaan, mutta ne on tällä hetkellä vielä pitkässä käsittelyruuhkan jonoissa), niin on tämä kyllä aikalailla kohtuuton tilanne, että jos lopussa ilmenee, että veropäätös olikin virheellinen ja aiheeton, niin siihen mennessä minä olen jo ehtinyt menettää asuntoni, koska siihen mennessä se lienee jo ulosmitattu.

No, mitäs tässä nyt sitten pitäisi tehdä? Tehdyistä päätöksistä ei ainakaan voi valittaa mihinkään, tai sen verran mitä voi - olen jo valittanut. Käytännössä voitaneen katsoa, että olen kuitenkin verottajan tekemien päätösten suhteen ollut täysin ilman valitusoikeutta mihinkään suuntaan.

Ehkäpä teen sitten valituskirjelmän ihan vaikka Eduskunnan oikeusasiamiehelle, koska Suomi ei voi toimia niin, että viranomainen voi asiaan liittyviä - ja varmasti ihan aiheellisia valituksia tutkimatta laittaa ulosottotoimenpiteitä päälle. Ja varsinkin kun nämä toimenpiteet nyt kohdistuvat velallisen asuntoon, niin toimenpiteiden todellinen vaikutus joka päiväiseen elämään on aika raju...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti